Lepää rauhassa, Maailman Paras Oki

Hiljainen koti
Kotiovesta sisään astuessa ei enää heiluvaa häntää ja moittivaa haukahdusta: "Olit poissa ainakin ikuisuuden"
Ei tarvitse enää varjella ruoka-annostaan ahnaalta pinsiöltä - "Mä ihan tosi luulin, et tää annos on mulle"
Ei enää kerjääviä nappisilmiä: "Ikinä en oo ruokaa saanu!"
Ei enää leluja heittelevää koiraa, joka lällättää: "Kato mikä mulla on! Leiki mun kanssa, jooko?"
Ei enää tassujen rapinaa jääkaapin autessa - "Kaverille kanssa!"
Ei enää väsynyttä "tulkaa nyt nukkumaan sieltä"-önähdystä, kun isäntäväki valvoo liian pitkään.
Ei enää viileällä kuonolla ja pehmeällä lipaisulla toivotettuja hyviä huomenia. Eikä "Tajuutsähäh!?"-tassunläimäyksiä, jos ensimmäisenä mainittu metodi ei tuota tulosta.
Ei enää peiton alle tunkevaa karvaista lämpöpatteria - "Tääl on sikakylmä vaiks onkin kesä!"
Ei enää koko sohvaa tai sänkyä valtaavaa Hänen Pinseriyttään - "Ai mikä pinseri? Mä oon tanskandoggi, eksä sitä tiiä?"
Ei enää iltahepuleita - "Vauhti sata, äly nolla. Täällä tarttee muutenkin sisustaa vähän"
Ei enää haukahduksia ovikellolle - "Aivan satavarmasti on murtovaras siellä!"
Ei enää riehakasta ja yllättävää pusuttelukohtausta - "Mä niin tykkään susta"
Ei enää kipua. Silmät suljit ja hiljaa huokasit: "Näkemiin"

Jäljellä kauniit muistot ja kova ikävä.
Nyt sinun on hyvä olla.
Hyvää unimatkaa, Oki-rakas

---

DW Nexu 29.03.2009-08.07.2013

Kortisoniannosta laskiessa koiran kivut palasivat aggression kanssa. Pitkään pohdittuamme ja eläinlääkärin sekä parin kasvattajan mielipidettä kuultuamme päätimme, että on kaikille parempi päästää poika Sateenkaarisillalle.

Iso kiitos Okin kasvattajalle vielä näin bloginkin kautta hienosta koirasta. En voinut parempaa koiraa toivoa - varsinainen rakkauspakkaus ja päivän piristys. Yhteinen aika jäi lyhyeksi, mutta tuona aikana Oki opetti paljon.
Iso ikävä jää, mutta tämä oli Se Oikea Päätös. Vaikkei koira enää fyysisesti ole läsnä, niin muistot pysyvät.

Mastikatorinen myosiitti (masticatory myositis)

Muita sairaudesta käytettyjä nimityksiä ovat eosinofiilinen myosiitti (eosinophilic myositis) ja atrofinen myosiitti (atrophic myositis). Suomeksi sairaudesta on melko heikosti tietoa tarjolla, joten allekirjoittanut metsästi tietoa englanniksi ja päätti koostaa tästä pienen kirjoitelman suomenkielistä tarvitseville.

Mikä ihmeen mastikatorinen myosiitti?

Kyseessä on sairaus, joka aiheuttaa tulehduksen pään mastikatorisissa lihaksissa. Selvällä suomen kielellä sanottuna tulehdus on purulihaksissa/lihaksissa, joita käytetään pureskeluun ja hienontamiseen. Toisin sanoen kyseessä ovat koiran kasvojen lihakset kallon päällä ja sivuilla, mukaan lukien poskilihakset, jotka avustavat suun avaamisessa ja sulkemisessa. Näissä lihaksissa on uniikki rakenne, jota ei esiinny missään muualla koiran kehossa ja arvellaan, että koiran oma immuunijärjestelmä hyökkää näitä rakenteita kohtaan syystä tai toisesta.

Nämä ovat kaksi suurinta lihasta, joihin sairaus vaikuttaa. Kuvassa punaisella värillä m. temporalis (ohimolihas) kallon yläosassa ja m. masseter (puremalihas) posken alueella:

 

Mastikatorisen myosiitin yhteydessä ei yleensä esiinny muita neurologisia tai fyysisiä muutoksia (raajaoireet). Sairaus ilmenee yleensä leukakipuna tai kyvyttömyytenä avata leukoja. Sairaudesta on erotettavissa kaksi eri muotoa: akuutti ja krooninen. Yksikin akuutti sairastaminen voi johtaa tilan kroonistumiseen, mutta usein vaaditaan useita akuutteja jaksoja. Joissain tapauksissa akuuttikin jakso voi oireilla vain lievänä, jolloin se jää havaitsematta. Oirehdinta voi alkaa joko yht’äkkiä tai ilmetä vähitellen.

Hoidon kannalta tärkeää on sairauden aikainen havaitseminen ja lääkityksen aloittaminen ennusteen parantamiseksi. Ilman hoitoa tai liian myöhään havaittuna koiralle voi kehittyä pysyvä leuan toimintahäiriö ja mahdollisesti merkittävää pysyvää lihaskatoa. Sairauden muuttumista krooniseksi tai kroonisen tilan etenemistä voidaan hidastaa tai se voidaan pysäyttää kortisonilääkityksen avulla.

Sairaus ei ole kovin yleinen, joten tämä nostaa virhediagnoosien riskiä ja vaikeuttaa oikean diagnoosin löytymistä.

Akuutti muoto aiheuttaa kivuliasta purulihasten turpoamista (erityisesti m. temporal ja m. masseter). Yleensä oireet ovat molemminpuoliset, mutta voivat esiintyä myös vain toispuoleisesti. Lihakset ovat usein kivuliaat tunnustellessa ja koira voi vastustaa palpaatiota. Pää voi näyttää kauttaaltaan turvonneelta.

Vilkkuluomet voivat olla näkyvillä ja silmät voivat ns. ”pullottaa päästä” (exophtalmos) silmän takana olevien lihasten turpoamisen seurauksena. Tämä voi johtaa näköhermon tulehdukseen ja näköhäiriöihin.

Muita oireita ovat kuume, lisääntynyt kuolaaminen, suurentuneet imusolmukkeet kaulalla ja niskassa, suurentuneet sylkirauhaset ja nielurisat voivat turvota. Koira voi myös käyttäytyä poikkeavasti ja sillä voi olla syömisvaikeuksia.

Krooninen muoto on valitettavasti yleisempi ja siihen liittyy lihaskatoa (m. temporal, m. masseter). Tämä tarkoittaa lihaskudoksen korvautumista arpikudoksella. Lihaskato aiheuttaa poskien ja päälaen korostumista. Suun avaaminen tuottaa hankaluuksia. Silmät voivat joko pullottaa (turpoaminen) tai olla painuneina syvälle silmäkuoppiin (lihaskato). Koira voi muuten olla valpas ja hyvinvoivan oloinen.

Kroonisessa muodossa voi esiintyä useampia akuutin muodon oireita tai ei mitään niistä ja oireiden voimakkuus/näkyvyys voi vaihdella.

Lähes puolella mastikatorista myosiittia sairastavista koirista on havaittu silmämuutoksia, jotka vakavimmillaan ilmenevät näköhermon venymisenä ja sokeutena.

Diagnosointi

Sairaus diagnosoidaan kliinisten löydösten ja merkkien perusteella. Diagnosoinnissa on huomioitava mahdolliset muut samankaltaisia oireita aiheuttavat seikat, joita ovat mm. leuan sijoiltaanmeno, loiset, lääkkeet/myrkyt, lymfooma, hermotulehdus, kilpirauhasen vajaatoiminta tai kasvain, muut sidekudossairaudet (mm. polymyosiitti) tai nivelsairaudet, traumaperäiset syyt (vierasesine, murtumat, luutumisvirheet), jäykkäkouristus ja cushingin tauti.

Koiran suun, hampaiden ja silmien tutkiminen on tärkeää.

Koirasta on syytä ottaa myös verikokeita. Punasolujen määrä voi olla koholla. Valkosoluista varsinkin eosinofiilit voivat kohota sisäsyntyisen tulehduksen seurauksena. Luurankolihasentsyymi (kreatiinikinaasi) voi kohota varsinkin sairauden akuutissa vaiheessa. Kreatiinikinaasilla on lyhyt ”elinikä”, joten etenkin sairauden kroonisessa vaiheessa entsyymitaso voi olla normaali. Virtsassa saattaa olla proteiinia tai koira saattaa kärsiä vähäisestä anemiasta.

Muita sairauden diagnosointiin käytettäviä menetelmiä ovat EMG (elektromyografia, lihassähkökäyrä) ja lihasbiopsia. EMG antaa kuitenkin hieman epäspesifiä tietoa, sillä sen avulla ei voida erottaa myosiittia neurologisesta syystä. Lihasbiopsiaa voidaan käyttää solujen tilan ja arpikudosmuodostuksen määrän arvioinnissa ja sen perusteella voidaan antaa tarkempaa pitkäaikaisennustetta.

Biopsiaa harkitessa on harkittava näytteenoton hyötyjä ja haittoja, sillä toimenpide tehdään yleisanestesiassa ja sairauden oireet voivat vaikeuttaa hengitysputken asentamista ja/tai altistaa aspiraatiokeuhkokuumeelle.

Laboratoriolöydökset voivat kuitenkin olla normaalitasolla vaikka koira olisikin sairas.

Hoito

Hoito aloitetaan suurella kortisoniannoksella, jota pienennetään vähitellen. Hoidon onnistumisen ja pitkäaikaisennusteen paranemisen kannalta tärkeintä on lääkehoidon jatkaminen tarpeeksi pitkään (leukojen käyttö normaalitasolle tai lähelle sitä, kreatiinikinaasi normaali). Yleensä mastikatorinen myosiitti reagoi nopeasti kortisonihoitoon ja tällöin lääkitys saatetaan lopettaa liian pian. Pitkään jatkuva kortisonihoito vähentää uuden akuutin jakson mahdollisuutta ja ehkäisee akuutin muodon kroonistumista. Annostusta pudottaessa on tärkeää tarkkailla oireiden mahdollista voimistumista, jolloin annosta on taas nostettava.

Myös kroonisen muodon hoitamisessa käytetään kortisonia (arpimuodostuksen hidastaminen/estäminen), mutta tällöin annokset ovat pienempiä. Jotkut yksilöt tarvitsevat lääkitystä koko loppuelämänsä ajan.

Ensisijaisesti käytettävä lääke on prednisone, mutta mikäli sitä ei sivuvaikutusten vuoksi voida käyttää, muita vaihtoehtoja ovat mm. azathiprine, cyclosporine, colchine ja dexamethasone.

Vaikeassa tilassa voi olla syytä vaihtaa ruoka nestepitoiseen tai pehmeään ravinnonsaannin turvaamiseksi.

Aiemmin leukojen väkisin avaamista on käytetty yhtenä hoitomuotona, mutta nykyään se on ehdottomasti kielletty, sillä sen toimivuudesta mastikatorisen myosiitin hoitona ei ole näyttöä vaan se saattaa aiheuttaa lisävahinkoa.

Koiraa tulisi kuitenkin kannustaa harrastamaan omatoimista ”fysioterapiaa”: lelujen ja luiden pureskelua lihasten vahvistamiseksi.

Komplikaatiot

Joillakin koirilla sairaus pahenee aina annosta pienentäessä ja tämä tarkoittaa pysyvän lääkityksen aloittamista.

Lihaskato ei automaattisesti ole merkki sairauden pahenemisesta vaan se voi olla kortisonihoidon sivuvaikutus. Muita kortisonihoitoon liitettyjä sivuvaikutuksia ovat mm. juomisen lisääntyminen (vedensaantia saatetaan joutua rajoittamaan), hyperkortisolismi, infektioalttius sekä mahahaava.

Joillain yksilöillä lääkitys voi aiheuttaa pahempia oireita kuin itse sairaus.

Ennuste

Toipuminen on usein nopeaa ja pysyvää, mikäli hoito on aloitettu aikaisessa vaiheessa. Akuutin muodon hoitaminen suurilla annoksilla antaa yleensä hyvän ennusteen (relapsin mahdollisuus pienenee, leuan toimintakyky voi normalisoitua). Kroonisessa muodossa ennuste on huonompi ja se riippuu arpikudoksen määrästä sekä vasteesta lääkehoitoon. Kroonisessa muodossa leuan toimintaa voidaan parantaa, muttei täysin normalisoida ja lihaskato saattaa olla pysyvää.

Esiintyvyys

Mastikatorista myosiittia esiintyy yleensä isoilla roduilla ja se on yleisin nuorilla aikuisilla. Sairastuneiden keski-ikä on noin 3 vuotta, mutta sairautta on tavattu myös alle puolivuotiailla pennuilla. Mastikatorinen myosiitti on yhtä yleinen molemmilla sukupuolilla.

Tyypillisimpiä sairauteen sairastuvia rotuja ovat saksanpaimenkoira, dobermanni ja noutajat (varsinkin kultainen noutaja ja labradorit). Käyttämistäni lähteistä löytyi myös muita rotuja, joilla sairautta on esiintynyt: partacollie, sharpei, vanhaenglanninlammaskoira, sloughi, italianvinttikoira sekä cavalier kingcharlesinspanieli. Minkä tahansa rotuinen koira voi kuitenkin sairastua tähän.

Cavalier kingcharlesinspanieleiden kohdalla on näyttöä perinnöllisyydestä, muilla roduilla vain epäilyjä tästä.

Eräs mielenkiintoinen seikka, joka kiinnitti huomioni cavalierien kohdalla: on olemassa näyttöä useista pennuista, jotka ovat sairastuneet akuuttiin mastikatoriseen myopatiaan kymmenen päivän kuluessa rokotuksista.

Lähteet

http://www.ivis.org/proceedings/scivac/2005/Dewey5_en.pdf?LA=1

http://cavalierhealth.net/masticatory_muscle_myositis.htm

http://vetneuromuscular.ucsd.edu/publications/Melmed.pdf

http://www.michvet.com/library/neurology_masticatory_myositis.asp

http://www.curiohoundsigs.com/Health%20pages/masticatory_myositis_information.htm

Uusi immunologinen sairaus pinsereillä? Vai kävikö meillä vain kökkö säkä?

Tarkoituksenani ei ole mustamaalata ketään tai syyttää kasvattajia tai koirien omistajia yhtään mistään. Kirjoitan tekstin vain ja ainoastaan sen vuoksi, että on tärkeää tuoda esille rodussa piileskeleviä sairauksia, jotta diagnosointia voidaan nopeuttaa ja näin helpottaa koirien oloa. Uskon teksteistä olevan hyötyä myös muunrotuisten koirien omistajille.

Soimaan itseäni siitä, etten nähnyt oman koiran kipua ennen kuin koiran sietokyky ylittyi. Usein sitä toivoo, että eläimet osaisivat puhua ja kertoa mikä kaihertaa ja missä.
Ymmärsin viedä Okin eläinlääkäriin vasta siinä vaiheessa, kun tuon käytös muuttui aggressiiviseksi. Luonne tuolla on muuten hieno, mutta nyt koira nipsaisi minua kädestä aivan äkkiarvaamatta. Tilanteeseen ei liittynyt ruokaa, komentamista tms, jotka voisivat viitata auktoriteettiongelmaan tmv. vaan silittelin koiraa ja ilmeisimmin jonnekin sattui ja Oki pääsi nirhaisemaan kädestä. Tikkejä ei tarvittu, pieni jälki tuosta luultavasti tulee jäämään, mutta tuon perusteella kiikutin koiran eläinlääkärin tutkittavaksi. Raajaoireita en itse koirasta onnistunut löytämään, sain väännellä ja käännellä ilman mitään ongelmaa. Imusolmukkeet olivat kuitenkin huomattavan turvoksissa. Ovat nuo olleet jo jonkin aikaa suurentuneet, mutta olen ajatellut sen olevan jonkinlainen tämän koiran ominaisuus ja eläinlääkäritkään eivät sen kummemmin aiemmin ole ottaneet kantaa noihin.

Ensimmäinen eläinlääkärireissu ei tehnyt minua oikeastaan hullua hurskaammaksi. Koiran imusolmukkeet olivat selvästi suurentuneet kaulasta ja niskasta. Ei raajaoireita. Pieni verenkuva näytti suurentunutta valkosoluarvoa eosinofiilien osalta ja kaikki muu oli ok. Lisäksi otettiin kilpirauhasarvot, jotka myöskin olivat hyvät.

Eläinlääkäri epäili jonkinlaista siitepöly- tms. allergiaa ja pisti koiralle niskaan pitkävaikutteista kortisonia.

Okin käytös normalisoitui piikityksen jälkeen, mutta aggressiokäytös palasi vaikutuksen loputtua. Tuolloin osasin jo katsella muita kipuun viittaavia oireita (nuoleskelu, levottomuus, hellyydenkipeys).

Siispä suuntasimme koiran kanssa uudelleen tohtoroitavaksi. Tällä kertaa pieneläinsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Jo tätä ennen olin löytänyt netistä sanahirviön ”eosinofiilinen myosiitti” ja palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen. Okin eläinlääkärillä on kokemusta sairauden hoidosta ja sitä kautta vyyhti lähti purkautumaan.

Okilla on ollut ajoittain ongelmia mm. haukottelun kanssa (”puolihaukottelee”) ja ”tärisyttää” leukaansa melko usein. Kovan ruuan syöminen on hankaloitunut/hidastunut (luut). En sen kummemmin ollut kiinnittänyt noihin huomiota (kuin nyt vasta jälkeenpäin…), ajattelin että koira on vain oppinut ottamaan rauhallisemmin ruuan kanssa.

Aristaa suun avaamista, mutta suussa tai hampaissa ei ole mitään sinne kuulumatonta (vierasesine, tulehdus).

Kuolaaminen on lisääntynyt huomattavasti verrattuna esimerkiksi kahden vuoden takaiseen. Ennen tuon kuolajälkiä ei juuri tarvinnut pyyhkiä lattioilta, mutta nyt saa kyllä välillä hieman pestä lattiaa. Innostumisen/juoksemisen jälkeen tuolla on usein kunnon vaahtoinen ”kuolajojo” jommallakummalla poskella.

Pientä muutosta lihaksistossa on havaittavissa (kehittää kuoppaa ohimolihaksen kohdalle), mutta ei vielä mitään sen suurempaa.

Laboratoriolöydöksistä siis vain eosinofiilit ovat koholla, kreatiinikinaasi (CK) oli ok. Eläinlääkärin mukaan CK on usein normaali vaikka koiralla sairaus olisikin. Biopsia saattaisi lopullisesti varmistaa diagnoosin, mutta en halua koiraa nukuttaa operaatiota varten siihen liittyvien riskien vuoksi. Muut oireet kun viittaavat juuri tähän sairauteen ja tällä mennään.

Hoitona kortisoni suun kautta ja ihan kuin minulla olisi eri koira kuin ennen kuurin alkua! Virtaa on enemmän, levottomuus on vähentynyt ja koira on silminnähden rauhoittunut. Tarvitseeko sanoa, että kiukkuilut ovat myös kadonneet?

Jälkeenpäin on tullut mieleen, että näinköhän pentuna/nuorena sairastettu sylkirauhasen tulehdus olisikin ollut jo alkusoittoa tälle?

Turha jossitella, menneelle ei enää voi mitään..

Ennusteesta on vaikea sanoa, kyse voi olla kuukausista tai muutamista vuosista. Tähän vaikuttaa myös se kuinka koira reagoi lääkehoitoon (sivuvaikutukset).

Mennään päivä ja viikko kerrallaan koiran vointia seuraillen ja kun aika tulee, toinen päästetään sitten sateenkaarisillalle – mielestäni parempi tehdä se lopullinen päätös liian aikaisin kuin liian myöhään. Jos kivuista ei päästä eroon, niin silloin ei ole kuin yksi vaihtoehto.

Nyt olen kuitenkin onnellinen siitä, että voin vielä viettää aikaa tuon rakkaan karvakorvan kanssa <3 p="">

Dogiwogin N-pentue 3 vuotta!

Onnea Oki ja sisarukset!

Hyviä uutisia!

Lonkat ovat nyt virallisesti sitten ok. A/A pamahti Kennelliitolta tulokseksi.
Kipulääkkeistä ollaan päästy eroon *koputtaa puuta* ja tässä hissunkissun aletaan vetreyttämään tuota jalkaa. Kohta Oki pääsee taas koirakavereiden kanssa puistoilemaan, onhan tuo nyt ollut kieltämättä hieman kurjaa kun on pitänyt tyytyä vain ihmisten seuraan viime aikoina niiden nelijalkaisten sijasta.
Tästä se kuntoutuminen (toivottavasti) lähtee, onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Eläinlääkärissä - lonkkakuvaus ja muuta turinaa

Nyt ollaan taas vähän viisaampia tuon koiran ketaran suhteen.
Hyvä uutinen: nivelrikkoa ei ole!
Huono uutinen: lonkan nivelside on ilmeisesti venähtänyt/revähtänyt.
Tosin olen erittäin iloinen tuosta hyvästä uutisesta. Minä olin jo ehtinyt maalailla kaiken maailman kauhukuvia E-lonkasta lonkanpään murtumaan.
Lonkat lähtivät siis Kennelliittoon A:na tai B:nä, saa nähdä mitä Kennelliiton ihmiset ovat mieltä.

Viralliset kuvat (klikkaamalla saa isommaksi):

..ja sitten ne sammakot:

Nyt koira on lepolomalla (lyhyitä hihnalenkkejä) ja kipulääkityksellä (Metacam jatkuu edelleen) seuraavat pari viikkoa, jonka jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen. Jos kivut ovat hallinnassa, voidaan varovaisesti lähteä venyttelemään jalkaa ja nostamaan liikuntamäärää. Syvässä hangessa ei saa juoksennella.
Jos kipu ei mene ohi, niin harkitaan Cartrophen-pistoksia.

Toivotaan kuitenkin, että vaiva menee levolla ohitse [voisiko joku tulla kertomaan kipulääkitylle pinserille, että pitäisi levätä - ei riehua?]

Tällähetkellä Oki tosin kärsii vielä jonkinmoisesta lääkehuurusta ja krapulaisesta olosta, joten meno on melko rauhallista:

Kurjuuksien kurjuus - kipuileva koira

Ei kyllä nyt menneet asiat niin kuin elokuvissa. Noh, ei voi mitään, kunhan saadaan selvyys vaivojen syystä ja koira kuntoon niin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Eli tuossa alkuviikosta parina päivänä koira vetäytyi enemmän omiin oloihinsa (normaalisti tuo on aina siellä missä tapahtuu) ja murisi muutamaan otteeseen.
Ensimmäisenä mieleen tuli ajatus jostain pinserin uhmasta numero kaksi, mutta päätin lähteä setvimään ongelmaa sieltä fyysiseltä puolelta ensin. Eli soittoa eläinlääkärille ja aika saatiin suht nopsasti.

Eläinlääkärireissu olikin tarpeen. Tohtori ränkläsi molemmat takajalat ja toisen lonkan rotaatiota tuo aristi selkeästi. Alustavana diagnoosina vasemman takajalan distensio, venähdys + subluksaatioepäily.
Epäily sijoiltaan menosta ja nivelen löysyydestä heräsi, kun rotaatiossa voimakkaan aristuksen yhteydessä esiintyi hankaavaa ääntä.
Herra tohtori suositteli lonkkien kuvausta tarkan tilanteen määrittämiseksi, joten kuvausaika on varattuna 20. päivälle tätä kuuta. Nyt koiruus on kipulääkekuurilla (Metacam painokilojen mukaan 7vrk) ja riekkuminen on kiellettyä. Koetetaan saada tuota kiputilaa hallintaan ennen kuvaamista.
Jos tästä jotain hyvää pitää sanoa, niin ainakin sydän pumppaili niin kuin pitääkin ja ultrassa eturauhanen ok.

Koirat peijakkaat ovat harvinaisen taitavia kipujen peittämisessä. Nyt jälkeenpäin sitä itsekin alkaa tajuta, että pieniä merkkejä tuosta on ollut jo aiemmin: lonkan/kyljen ajoittainen pureskelu, peitsaaminen silloin tällöin..
Pitänee lohduttautua sillä, että vaiva tuli kuitenkin huomattua. Minkäs teet, mennyttä ei voi muuttaa.
Päivittelen tilannetta tuon lonkkakuvauksen jälkeen.

Tähän loppuun vielä muutama linkki koiran kivusta:

http://www.katariinamaki.com/artikkelit/kipujuttu.html

http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/kipu.html

muoks: